Ryhmästä ryhtiä
Vanhusten Turva Säätiö - Helsinki

Ryhmästä ryhtiä

Ryhmästä ryhtiä - Liikuntaa, luontokokemuksia ja kulttuurielämyksiä ikääntyville helsinkiläisille. Katso tulevat tapahtumat alta.


Ryhmästä ryhtiä -hankkeen tavoitteet ja toiminta

Ryhmästä ryhtiä -hankkeen tavoitteena on vahvistaa ikääntyvien osallisuutta ja toimijuutta liikuntaa ja kulttuuria yhdistäen Myllypurossa, Vuosaaressa ja Mellunmäen alueilla. Tavoitetta toteutetaan muun muassa erilaisten kävelyjen, kuntovarttien, liikuntalajikokeilujen ja luontokokemusten muodossa. Lisäksi retkeilemme erilaisissa luonto- ja kulttuurikohteissa toiveiden mukaan ympäri Helsinkiä. Liikuntaryhmiä ja tapahtumia järjestetään yhteistyössä muiden Helsingissä toimivien tahojen kanssa.


Hankeen projektityöntekijänä toimii Veera Niemelä, veera.niemela@vanhustenturva.fi p. 050-557 6274


Hanketta rahoittaa Helsingin kaupunki ajalla 1.6.2026-31.5.2028, jonka vuoksi hankkeen retket ja ryhmät ovat tarkoitettuja helsinkiläisille. Lisätietoa ryhmistä, tapahtumista ja tulevista retkistä löydät siirtymällä tällä sivulla alaspäin. Tervetuloa mukaan!


Tukea liikuntahetken käynnistämiseen

Kuulutko Helsingissä kokoontuvaan ikääntyvien ryhmään, joka on kiinnostunut lisäämään lyhyen liikuntahetken toimintaansa? Kaipaatteko tukea tai neuvoja liikuntahetken käynnistämiseen? Tuemme mielellämme omatoimisen liikuntahetken käynnistämistä jakamalla tietoa liikkumisesta sekä käytännön vinkkejä mm. liikuntahetken suunnitteluun ja monipuolisten liikkeiden löytämiseen. Liikuntahetken käynnistyttyä jatkamme ryhmän tukemista sovitusti säännöllisin tapaamisin.

 

Liikuttava vapaaehtoinen

Innostutko liikkumisesta, kulttuurista ja luonnosta? Haluatko edistää erityisesti ikääntyvien helsinkiläisten hyvinvointia? Tule mukaan Ryhmästä ryhtiä -hankkeen toimintaan vapaaehtoisena. Tehtävinä on mm. oman liikuntahetken ohjaaminen tuetusti, apuohjaajana toimiminen ryhmissä tai retkillä. Otamme ilomielin vastaan uusia ideoita ja ajatuksia. 

Kesän 2026 aikataulu

Seuraa meitä myös Facebookissa @vanhustenturvasr ja Instagramissa @vanhustenturva, kerromme tapahtumistamme myös siellä!

Retkitoiminta ja lajikokeilut:


  • Keskiviikkona 10.6. klo 10:20 lajikokeilu: Asahi

Tervetuloa tutustumaan yhdessä suomalaiseen terveysliikuntaan asahiin keskiviikkona 10.6.! Harjoitus pidetään Munkkiniemen palvelutalon pihalla kello 11:00. Harjoituksen kesto n. 45 min. Ohjaajana Asahi-menetelmän kehittämisessä mukana ollut Yrjö Mähönen. Yhteislähtö päärautatieasemalta kivimiesten alta klo 10:20, josta kävelemme Lasipalatsin pysäkille ja jatkamme raitiovaunulla kohteeseen. Voit myös tulla klo 11 suoraan Munkkiniemen palvelutalolle osoitteeseen Laajalahdentie 30. Kokeilu on maksuton, matkalippu omakustanteinen! Kokeilu on tarkoitettu ikääntyville helsinkiläisille. Ilmoittautuminen viimeistään 9.6.


  • Torstaina 25.6. klo 11:40-15:30 luontoretki: Vallisaari RETKI TÄYNNÄ!

Tervetuloa nauttimaan yhdessä luonnosta ja tutustumaan Vallisaaren ihmeelliseen luontoon ja historiaan. Kuljemme yhdessä vesibussilla Kauppatorilta Vallisaareen. Tutustumme saaren ympäristöön kävellen kiertäen rauhallisesti Aleksanterin kierroksen. Kävelymatkan pituus yhteensä reilu 3 km. Reitti sisältää pari jyrkkää mäkeä, minkä vuoksi se ei ole esteetön. Tapaaminen klo 11:40 Kauppatorilla Kolera-altaan laiturilla nro 10 (liikennöitsijä JT-line). Paluu Kauppatorille noin klo 15:30. Varaa mukaan riittävästi juomista, sopiva vaatetus ja mukavat kävelyjalkineet. Pysähdymme retkellä levähdyspaikalla, ota halutessasi mukaan omat eväät. Retki on maksuton, tarjoamme matkalipun Kauppatorilta Vallisaareen ja takaisin. Ilmoittautuminen vaaditaan! Ilmoittaudu viimeistään 23.6., paikkoja rajallinen määrä. RETKI TÄYNNÄ!


  • Tiistaina 30.6. klo 12:00 lajikokeilu: Puistoparkour

Tervetuloa tutustumaan yhdessä parkouriin puistoparkourkävelyn muodossa! Tapaaminen Tiedon Tuvan edessä Hietalahdessa (Ruoholahdenranta 1 D 308) klo 12:00. Kävelemme noin 2 km rauhalliseen tahtiin. Kävelyn aikana tehdään erilaisia harjoitteita, joihin voi osallistua oman kunnon ja halun mukaan. Ohjaajana Marja Rikaniemi. Harjoituksen kesto on n. 60 min. Lajikokeilun jälkeen kahvittelu Tiedon Tuvalla. Ilmoittautuminen viimeistään 29.6.


Ilmoittaudu mukaan retkille ensisijaisesti sähköpostitse:  veera.niemela@vanhustenturva.fi

Hanketta tukee Helsingin kaupunki. Tämän vuoksi hankkeen retket ja ryhmät ovat tarkoitettu helsinkiläisille.


HUOM!  Retkille etusijalla ovat henkilöt, jotka eivät aiemmin ole olleet mukana tai viimeisimmästä retkestä on kulunut pidempi aika.



Säännöllisesti tapahtuva toiminta:


Kevään 2026 säännölliset ryhmät ovat jääneet kesätauolle, kiitos osallistujille!


  • Kerran kuukaudessa klo 11.00-12.30 Kulttuurikerho Kalasatamassa

Kevään viimeinen tapaaminen 11.5.2026.

Kerhossa keskustellaan kulttuurista ja tulevista kulttuuritapahtumista kahvikupin äärellä. Kokoonnumme Kalasatamassa Redin 2. kerroksessa Vapaakaupungin olohuoneessa. Paikalle pääsee helposti muun muassa metrolla. Tervetuloa tutustumaan ja vaikuttamaan toimintaan!

Tapahtuma on maksuton eikä vaadi ilmoittautumista. Kerho järjestetään yhteistyössä Myrskyryhmän kanssa. Osoite: Hermannin rantatie 5, 00580 Helsinki.


  • Maanantaisin klo 10.00-11.00 Kahvikilometri Lauttasaaressa

Avoin ja maksuton kävelyryhmä. Kävelemme rauhalliseen, osallistujille sopivaan tahtiin maltillisen pituisen reitin. Kahvikilometrit alkavat K-kaupan edestä ja päättyvät yhteiseen kahvihetkeen kauppiaan tarjoamana. Lähde mukaan ulkoilemaan yhdessä!


  • Tiistaisin klo 11.00–12.30 Senioriryhmä Naapuruustalo Mellarissa

Kauden viimeinen kokoontuminen 12.5.2026

Kahvittelua, kevyttä liikkumista ja hyvää seuraa. Osoite: Varhelantie 3, 00970 Helsinki.


  • Tiistaisin klo 14.30-16.00 Monikulttuurinen tupa Myllypuron palvelukeskuksessa

Kauden viimeinen kokoontuminen 12.5.2026

Avoin monikulttuurinen ryhmä Myllypuron palvelukeskuksen ryhmätilassa 164. Kahvittelua, keskustelua sekä yhdessä pelailua ja liikkumista. Ryhmän toimintakieli on suomi, mutta mukaan voi tulla, vaikka kieli ei vielä sujuisi täydellisesti! Osoite: Myllymatkantie 4, 00920 Helsinki.


  • Keskiviikkoisin klo 12.05-12.50 Seniorijumppa Lauttasaaren kirkolla

Kauden viimeinen jumppa 13.5.2026

Vapaaehtoisen ohjaama jumppa Lauttasaaren kirkon liikuntasalissa.

Osoite: Myllykallionrinne 1, 00800 Helsinki.

Lisäjumppa kirkolla ma 13.4. alkaen klo 12.05-12.50. Tämä lisäjumppa järjestetään 11.5. saakka. Tervetuloa mukaan!


  • Torstaisin klo 10.30-10.45 Liikuntavartti Vuosaaren kirkolla

Omatoiminen/seurakunnan työntekijän ohjaama liikuntavartti Yhteisen lounaan yhteydessä. Osoite: Satamasaarentie 7, 00980 Helsinki.